perjantai 19. syyskuuta 2014

Pala Suomea

Evropeiskii-ostoskeskuksen musiikkia myyvän liikkeen levyhyllyssä oli muutamia suomalaisia bändejä, ja eritysesti suomalainen raskaampi rock on nuoremman väen tiedossa täällä. Mutta kuuluuko (The) Rasmuksen ensimmäinen albumi Peep kuitenkaan yllä näkyvään kategoriaan? Sitä voi jokainen miettiä vaikka tämän energisen musiikkivideon avulla.


Inkerin evankelis-luterilainen kirkko, eli lyhyemmin Inkerin kirkko, on luterilainen kirkko Venäjällä, missä ortodoksisuus on suurin uskonto. Inkerin kirkko syntyi suomalaisten muuttaessa Inkerinmaalle, nykyisen Pietarin läänin alueelle 1580-luvulta lähtien. Tämä pieni kirkkorakennus sijaitsee Moskovassa keskustan itäpuolella erään hautausmaan seinien sisällä. Erityisesti Stalinin aikana kärsineen kirkon historiasta voi lukea lisää täältä.  


Kuten jo ylempänä mainitsin, Suomesta täällä tunnetaan useita raskaampaa musiikkia soittavia bändejä. Tästä listasta voi niiden lisäksi halutessaan etsiä venäläisiä saman genren yhtyeitä. Miten kävisi esimerkiksi melko melodista meininkiä tarjoileva Эпидемия (Epidemia)? Hyvin potkii!


Ah, käännöskukkaset, ikuinen ilonlähteeni. Moskovassa suomen kieleen ei törmää varmastikaan niin usein kuin esimerkiksi Pietarissa, mikä on ihan ymmärrettävää turistien lukumäärä huomioiden. Sitten, kun kotimaista tulee vastaan, on käännös onnistuttu tietenkin sössimään. Tässä kohtaa haitta ei ole kuitenkaan suuri. Kyseessä on herkullista ukrainalaista ruokaa tarjoavan Taras Bulba -ravintolan ulko-ovi.


Lähikaupan hyllyssä on muutamaa suomalaista herkkua, josta kuviin nappasin uudempaa aaltoa edustavat Angry Birds -tryffelit sekä perinteisemmän Valion Финляндия (Suomi) -voin, jota markkinoidaan tyylikkäästi Suomen lipulla. Oltermanni-juustoa ja Fazerin suklaita voi myös suomalainen ostaa koti-ikävän hetkiin - tai miksei vaikka Finlandia-vodkaa, jos ikävä on sitä tasoa...


Ensimmäistä kertaa tällä Venäjän-käynnilläni kaupassa ollessani menin leipähyllylle tavoitteenani ostaa jotain, joka ei olisi liian vaaleaa, sillä moni Venäjällä myytävistä leivistä on suoraan sanottuna vähän liian "pullamössöä" minun makuuni. Ja kas kummaa, sieltähän löysin kunnon ruisleipää, aivan kuten koti-Suomessa! Asuntolassa sitten leipää iltapalalla nauttiessani tarkastelin pussia, ja takaa paljastui tutunoloinen nettiosoite. Хлебный дом -leipomon omistaa Fazer, ja ostamani Краюшки-leipä on kuin rukiisten Puikuloiden venäläinen pikkuveli. Voi kunpa tämä tuote ei katoaisi lähikaupan hyllyltä mihinkään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti